Sastamala – luontomatkailu Pirkanmaan helmessä

Sastamalassa on useita hienoja luontomatkailukohteita, osa pieniä ja osa suuria. Merkittävimmät kohteet ovat Ritajärven ja Vehmaanniemen luonnonsuojelualueet, Pirunvuoren kansallismaisemat sekä lintutornit.

Ritajärven luonnonsuojelualueella monipuoliset reitit kauniissa maastossa

Keväällä 2015 perustettu Ritajärven luonnonsuojelualue on metsäjärvien ja niiden laskupurojen vaihteleva elinympäristökokonaisuus. Karkun Horniolla sijaitseva alue on erityisen tunnettu jääkauden merkeistä: kivikoista ja valtavista siirtolohkareistaan. Alueelta voi bongata mm. Pirkanmaan suurimman siirtolohkareen, Sikokiven. Peräti 127 hehtaarin kokoiseen alueeseen pääsee tutustumaan parhaiten pääpysäköintialueelta (Ritajärventie 358, Sastamala), joka sijaitsee n. 35 km päässä Kommeesta Kurjesta. Pääpysäköintialueella on opastustaulut suomeksi ja englanniksi.

Retkeilyreittejä on 12 km verran ja ne on viitoitettu ja merkitty hyvin. Lyhyin reitti on 2 km pituinen Valkeajärven kierros, joka on melko helppokulkuinen. Kolmen järven kierros on pituudeltaan 8 km ja sen maasto on paikoin haastavaa kulkea. Ritajärven alueen palveluja ovat mm. Valkeajärven laavu, Alisen Ritajärven mökki, Paavinhatun kota sekä useat tulentekopaikat. Ritajärven retkeilykartan voi ladata TÄSTÄ.

Luontomatkailu Pirkanmaalla parhaimmillaan: Ritajärven luonnonsuojelualue, Valkeajärven kierroksen varrelta. Kuva: Jani Hanhijärvi
Ritajärven luonnonsuojelualue, maisema Valkeajärven kierroksen varrelta. Kuva: Jani Hanhijärvi
Luontomatkailu Pirkanmaalla parhaimmillaan: Ritajärven luonnonsuojelualue, Alisen Ritajärven reitin varrelta. Kuva: Jani Hanhijärvi
Ritajärven luonnonsuojelualue, haljennut siirtolohkare Alisen Ritajärven reitin varrelta. Kuva: Jani Hanhijärvi

Pirunvuoren kansallismaisema ja Ellivuori Resortin luontoreitit

Sastamalan perinteikkäin ja nykyään myös monipuolisin matkailualue on Ellivuori Resort, jonka upean luonnon keskellä voi harrastaa paljon erilaisia aktiviteetteja sekä patikoida ja pyöräillä monipuolisillä reiteillä. Syksyllä 2016 Ellivuoreen avattiin HighPark-kiipeilypuisto. Kommeesta Kurjesta on Ellivuoreen matkaa n. 25 km.

Ellivuoren alueella on mm. upea Pirunvuori huippuhienoine näköaloineen. Vastasuunniteltujen luontoreittien reittikartassa on sinisellä Pirunpolku, jonka varrella ovat alueen päänähtävyydet Pirunpelto, Kivilinna, mystinen luola sekä tietysti Pirunvuoren huippu, josta on hienot näkymät Rautaveden kulttuurimaisemaan. Kartan reitit on merkitty maastoon 2021-2022.

Hautaröykkiöitä perinnemaisemassa ja korkeita lintutorneja

Lähellä Sastamalan keskustaa sijaitsee Rautaveteen työntyvä Vehmaanniemen luonnonsuojelualue (Tampereentie 258, Sastamala). Se on seitsemän hehtaarin kokoinen arvokas luonnonsuojeltu perinnemaisema. Vehmaaniemen kiertää luontopolku, jonka varrella on mm. useita rautakautisia hautaröykkiöitä. Alueen maskotteja ovat mustat ja valkoiset lampaat, joita näkee kesäisin.

Sastamalassa on myös useita näkö- ja lintutorneja. Natura-alueilla sijaitsevat Ekojärven lintutorni (Kolkuntie) sekä jo aiemmin mainittu Keskistenjärven lintutorni (Ratastie). Uljain torneista on kuitenkin 15-metrinen Pirulanvuoren näkötorni Sastamalan pohjoisosissa Suodenniemellä (Laviantie 600, Sastamala). Vuonna 2012 valmistuneella tornilla on eräs erikoispiirre: sieltä avautuma järvimaisema joutsenineen on ikuistettu Suomen yhden euron kolikon taustapuolelle. Kunnan pohjoisosissa on myös Kuorsumaanjärven lintutorni (Kakkurilammintie).

Sastamalan lounaiskolkassa, pääosin Huittisten ja Kokemäen kaupungin puolella sijaitsee Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto. Se koostuu kansainvälisestikin arvokkaana lintujärvenä tunnetusta Puurijärvestä ja viidestä kermikeidassuosta: Aron-, Iso-, Kiettareen-, Korkea- ja Ronkansuosta. Vuonna 1993 perustetun kansallispuiston runsaimmat pesimälajit ovat nokikanan lisäksi naurulokki, ruokokerttunen, pajusirkku, niittykirvinen, keltavästäräkki, kiuru ja pensastasku. Puiston uljaimpia lentäjiä ovat puolestaan merikotka ja sääksi. Kärjenkallion 18 metriä korkea lintutorni on Pohjoismaiden suurimpia ja sieltä on näkyvyys koko Puurijärvelle. Lintutornille pääsee helpoiten Työtilän pysäköintialueelta (Yttiläntie 981, Kokemäki). Alueen kartan voi ladata TÄSTÄ.

Kommeen Kurjen lähiluonto tarjoaa oivat mahdollisuudet lintubongaukseen

Kun Sastamalan keskustan järvimaisemista suunnataan 10 km etelään kohti Punkalaidunta, saavutaan Kommeeseen Kurkeen. Sen itä- ja pohjoispuolella sijaitsee 9 km pitkä, mutta hyvin kapea, kesämökeistään tunnettu Houhajärvi. Sen eteläpäässä on Vesarannan uimaranta ja kesäteatteri, jonne on matkaa 6 km. Muutaman kilometrin päässä on Ylistenjärvi, jossa on Taipaleenvuoren ulkoilualue ja laavu.

Aivan Kommeen Kurjen lähialueella on kolme lintujärveä: Hanhijärvi, Keskistenjärvi ja Tapiolanjärvi. Näistä Hanhijärvi sijaitsee aivan Kommeen Kurjen vieressä, ja on saanut rannalleen yksityisen puumajoitusleirimme. Järven luusua sijaitsee sen etelärannalla, josta saa alkuunsa 7 kilometriä pitkä Pikkujoki. Siinä on viime vuosina pesinyt muutamia euroopanmajavapesueita. Kaikille kolmelle lintujärvelle on vedenpinnan laskun vuoksi syntynyt saraluhtaa ja ne ovat kasvaneet osittain umpeen, mikä tekee niistä erinomaisen elinympäristön vesilinnuille ja kahlaajille. Järvet kuuluvat valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Natura-alueen pinta-ala kolmella järvellä on yhteensä 151 hehtaaria. Linnustoltaan Keskistenjärvi on monipuolisin. Sen koillisrannalla on korkea Keskistenjärven lintutorni, jolle on opaste Punkalaitumentieltä Ratastien risteyksessä.

Lintujärvien uljaimmat ilmestykset ovat kurjet ja laulujoutsenet, joita tapaa päivittäin keväästä syksyyn sekä järvillä että Kommeen Kurjen vieressä sijaitsevilla pelloilla. Viimeisimmän laskennan mukaan järvillä pesii 5 kurkiparia ja 5 laulujoutsenparia. Alueella lentelee usein myös ruskosuohaukka. Lue kolmen Natura-järvialueen suojelun perusteina olevista lajeista sekä muista lajihavainnoista täältä.

Soistuneet lintujärvet ovat myös mahtava marja-aitta, ja keväisin Hanhijärvellä on mahdollisuus poimia karpaloita.

Lintuharrastajille elämys olikin loistava. Heti alkuun meitä tervehti käen ääni järven vastarannalta. Äänessä olivat vuorollaan myös korppi, kurki ja joutsen. Lehtokurppa ja taivaanvuohi lensivät pimenevässä kesäyössä soidinrinkiä. Yöllä teltasta näimme lepakoiden lentävän vierestä metsästäen hyönteisiä, ja puoli kolmelta alkoi aktiivinen lehtopöllökoiraan soidinhuuto.

– Hanhijärven rannalla puumajoituksessa vierailleet T & H, 4.6.2021
Lintubongaus Sastamalassa: Kurjet keväisellä pellolla Hanhijärven vieressä.
Kurjet keväisellä pellolla Hanhijärven vieressä.
Tapiolanjärvi etualalla ja Ylistenjärvi taustalla.
Natura-alueen Tapiolanjärvi etualalla ja Ylistenjärvi taustalla. Kuva: Jani Hanhijärvi

Monipuolista matkailua Sastamalassa

Kommee Kurki sijaitsee kauniista luonnostaan ja lähes 200 järvestä tunnetussa Sastamalassa, joka tarjoaa monipuolisten luontomatkailumahdollisuuksien lisäksi paljon kulttuurikohteita sekä nähtävää lapsiperheille. Sastamalan keskustaa Vammalaa ympäröivät Kokemäenjoen suurimmat järvet Rautavesi ja Liekovesi, joissa on rauhallisia veneilyreittejä noin 60 kilometrin matkalla. Veneilijöille vesistöt tarjoavat jylhiä maisemia, ja kalastajat voivat yrittää napata alueen erikoisuutta toutainta. Erikoislaatuinen vesistö tarjoaa jokaiselle jotakin. Kaupungin suurin ja monipuolisin uimaranta Pororanta sijaitsee keskustan Kaalisaaressa (Saarikatu 1). Kiva uimaranta on myös Alasenranta (Jaatsinkatu 10).

Jos harrastat moottorikelkkailua, on Kommeen Kurjen talomajoitus talvisaikaan oiva majapaikka. Voit siis harrastaa omaa juttuasi n. 140 km pitkillä reiteillä ja ottaa mukaan perheesi/porukkasi innostumaan Sastamalan muusta tarjonnasta! Moottorikelkkaura kulkeen 300 metrin päässä pihasta, ja sille voi ajaa omaa peltoa pitkin. Katso tästä kartta lähireitistä sekä palveluistamme moottorikelkkailijoille! Tästä pääset Vammalan Moottorikelkkailijoiden sivuille, josta löytyy tietoa mm. uraluvan maksamisesta.

Kulttuuria ja puuhaa Gallen-Kallelasta Tatuun ja Patuun

Sastamalassa sijaitsee Akseli Gallen-Kallelan lapsuudenkoti Jaatsi, jossa taiteilija asui alle 3-vuotiaasta lähtien. Jaatsin osoite on Gallen-Kallelan katu 1. Tarkista Jaatsin vaihtuvat näyttelyt sekä aukioloajat tästä.

Aivan Jaatsin läheisyydessä pääsee ihailemaan Tyrvään Pappilan upeasti entisöityä rakennusta sisältä ja ulkoa, ja syömään erinomaisen hyvää ruokaa. Tyrvään Pappila on oikeastaan kokonainen tapahtumatalo, joten tarkista tarjonta ja ravintolamenu täältä! Sivuilta löydät myös Kivinavetan taidenäyttelyt ja tapahtumat.

Tapahtumia ja taidetta pääsee katsastamaan ruokailun ohessa myös komeassa Funkkistalossa.

Sastamalan korkealaatuinen Pakenema Escape Room Experience tarjoaa ratkaistavaksi erilaisia pakohuoneita, joista yksi on nimeltään Tatun ja Patun verstas. Pakohuoneet sopivat oikeastaan kenelle vaan, ja ainakin osaan huoneista voi valita koko perheen version, jossa on muutamia ylimääräisiä vihjeitä normaaliin versioon verrattuna. Tatun ja Patun luojat Aino Havukainen ja Sami Toivonen muuten asuvat Sastamalassa, ja vieläpä Mauri Kunnaksen lapsuudenkodissa. 


Lapsille mm. Herra Hakkarainen ja kotieläinpuistoja

Herra Hakkarainen on Mauri Kunnaksen luoma unissaan kävelevä piirroshahmo, joka esiintyi ensimmäisen kerran Yökirja-lastenkirjassa. Herra Hakkaraisen talo puolestaan on lasten elämystalo, joka sijaitsee kirjamuseo Pukstaavin naapurissa (Marttilankatu 10, Sastamala). Kunnaksen rakastettuihin kirjoihin perustuvassa näyttelyssä niin lapset kuin lapsenmielisetkin pääsevät kokemaan tarinoiden maailman lähes kaikilla aisteillaan. Leikkeihin pääsee niin ritarien salissa, avaruudessa, vanhassa kaupungissa kuin Herra Hakkaraisen omassa kodissakin. Elämystalo on auki ympäri vuoden.

Kiviniityn Kotieläinpuisto on lapsiperheiden suosittu retkikohde Sastamalan Mouhijärvellä valtatie 11:n lähettyvillä (Iirolantie 108, Sastamala). Kotieläinpuistossa on yli 30 eläinlajia, erikoisuuksina mm. jakkihärkä, guanakot, nandut, porot, riikinkukot, villisiat, kettu, kauriit ja joutsenet. Puistossa on myös tuttuja maatilan eläimiä kuten lampaita ja vasikoita, joita saa silittää ja ruokkia. Lapsille on eläinten lisäksi paljon aktiviteetteja, kuten trampoliinit, pomppulinna, polkuautot, peräkärryajelu ja leikkikenttä. Kiviniitty on auki kesäaikaan.

Suosittelemme myös vähän pienempää kotieläinpihaa Taaben farmia, joka sijaitsee valtatie 12:n läheisyydessä (Ritvaniementie 7).

Kesäaikaan ihana käyntipaikka on Kaltsilassa sijaitseva Vanhakylä Gård, jossa voi kahvitella ja nauttia kartanon oman mehustamon omenamehua tunnelmallisessa kesäkahvilassa. Kahvilan aukioloajat voit tarkistaa täältä. Kartanon löydät osoitteesta Kaltsilantie 253.

Etenkin vähän isompien lasten tai rattaissa/sylissä viihtyvien lasten kanssa kannattaa käydä ihmettelemässä Suomen pisintä puurakenteista riippusiltaa, Keikyän riippusiltaa. Valtatie 12:n suunnasta paikalle kannattaa parkkeerata Peevontien kautta.

Sastamala – kirjojen, kirkkojen ja kylien kaupunki

Kulttuurimielessä Sastamala on kolmen K-kirjaimen kaupunki: kirjat, kirkot ja kylät.

Sastamalan tunnetuin tapahtuma lienee Vanhan Kirjallisuuden Päivät, joita vietetään aina juhannuksen jälkeisenä perjantaina ja lauantaina Sylvään koululla (Ojansuunkatu 8, Sastamala). Tapahtuma kerää vuosittain noin 15 000 kävijää ympäri Suomea. Kirjapäivien kivijalkana on antikvaarinen kirjamyynti ja Sylväälle kerääntyykin vuosittain noin 60 antikvariaattia. Paikalla on lisäksi mm. kustantajia, yhdistyksiä ja muita alan toimijoita. Tapahtuman ohjelma rakentuu vuosittain vaihtuvan teeman ympärille (esim. vuonna 2015 Intohimo) ja teemaa käsitellään seminaareissa ja paneelikeskusteluissa, joissa nähdään mm. eturivin kirjailijoita, poliitikkoja ja tutkijoita.

Myös suomalaisen kirjan museo Pukstaavi sijaitsee Sastamalassa. Museo on erikoistunut suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriaan. Pukstaavi toimii vuonna 1920 rakennetussa apteekkari Bäckmanin talossa (Marttilankatu 12, Sastamala). Kaupungin keskustassa sijaitseva kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus peruskorjattiin ja avattiin yleisölle kesällä 2011. Pukstaavi on auki ympäri vuoden.

Kirjojen lisäksi kaupunki on tunnettu kirkoistaan. Sastamalassa on peräti yksitoista kirkkoa ja niiden lisäksi kaksi kesä- tai siunauskappelia. Näistä kaksi on harmaakivikirkkoja: 1400-luvulla rakennettu Sastamalan Pyhän Marian kirkko ja 1500-luvun alussa rakennettu Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Nämä molemmat sijaitsevat keskustan pohjoispuolella Rautaveden rannalla. Seurakunnan pääkirkko on Vammalassa Vammaskosken rannalla sijaitseva kaksitorninen Tyrvään kirkko, joka on valmistunut vuonna 1855. Tutustumisen arvoinen on myös idyllinen Sammaljoen kirkko, jonne on B&B Kommeesta Kurjesta 10 km. Kirkossa järjestetään jouluisin aatonhartaus, joka kerää kirkon ääriään myöten täyteen lähialueen ihmisiä.

Kolmas tunnettu K-kirjain ovat kylät. Sastamalassa toimii peräti 40 kylä-/asukasyhdistystä. B&B Kommeen Kurjen alueella vaikuttaa Tapiolan kyläyhdistys, joka järjestää kyläläisille ja kesälomalaisille runsaasti erilaista ohjelmaa. Läheisen Ylistenjärven rannalla sijaitsee kyläyhdistyksen ylläpitämä laavu ja Taipaleenvuoren ulkoilualue, jonne on opastus Hiedanmaantieltä. Sastamalan kylien kattojärjestönä toimii Sastamalan Kylät ry, jonka kotisivuilla ovat esiteltyinä mm. kaikki 40 kylää.

Call Now Button